tiistai 13. marraskuuta 2012

Kissameininkiä


Sarjassamme Simo-kissan madotus. Madotan Axilur matolääkkellä kolme kertaa vuodessa. Simohan pyydystää hiiriä mutta hän on ilmeisesti kovasti tykästynyt vain proteiiniannokseen, koska syö hiiriltä vain päät. Koirat madotan samaan syssyyn, koska ovat kissan kanssa tekemisissä.
Ote näyttää hurjalta mutta se on toimiva. :) Simo on lapatossuversio, eikä yleensä edes yritä kynsiä. 1980-90 luvulla mulla oli Elmeri-kissa, joka oli niin pirun äksy, että se piti survasta vielä syvemmälle jalkojen väliin, ettei päässy etutassuillaan kynsimään. Sitä kissaa pelkäs jopa meidän isä ! Elmeri oli erotettu emästään liian aikaisin ja siitä tuli tosi pirullinen. Saatto kyöhnätä silityksiä ja yks kaks kävi ranteeseen kiinni, puri ja kynsi. Mutta fiksu se oli silti. Se tiesi mm. viikonpäivät. Joka lauantai aamu se istui auton luona. Lauantai oli päivä, jolloin lähdin vajaan 100km päähän Lieksaan ( asuttiin Kontiolahdessa ) opettamaan ja Elmeri pääsi aina silloin mukaan. Vein sen päiväksi vanhempieni luo. Siellä se liikku ulkona ja iltasella taas mentiin takaisin kotiin. 
Elmeri oli tottunut istumaan myös pöydällä, jota en nykyisin kissalta hyväksy. Simo ei  pöydille hypi. Niinpä, jos Elmeri istu keskellä pöytää, ei isäni, äidistä puhumattakaan uskaltanut sitä häätää. :) Toisaalta varsin huvittavaa. Raavas mies, ikänsä metsätöitä tehnyt, eikä uskaltanut kissaa hätistellä. Se kertonee jotain kyseisen kissan pirullisuudesta.

4 kommenttia:

  1. Axiluriin minäkin luotan matolääkkeissä. Ite olen murskannu tabletit ja sekottanut pieneen määrään herkkuruokaa. Menee että vilahtaa. Samoin teen Santra-kissan E-pillerille jonka murskan taputtelen kinkku- tai makkaraviipaleelle.

    VastaaPoista
  2. Drontal: Kissa niskasta kiinni, pilleri kurkkuun. Kissa kehrää ;D

    VastaaPoista
  3. Kyllä noita kissoja on välillä vaikea käsitellä, mutta hätä keinot keksii. Paksu pyyheliina josta tehdään kapalo kissan ympäri, niin eipä pääse kraappimaan, kun ei saa tassuja liikkeelle ;)

    VastaaPoista
  4. Hiippailin vain kurkkimaan tuonne Bobin sivuille;;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Iloista päivää.