tiistai 21. helmikuuta 2012

Hohhhoijjjaaaa

On aika menny möllöttäessä. Illallakin olin kauheen väsyny, enkä tiijä etes että miksi. Poika A ( s. -03) on ollu torstaista asti ruikulilla ja oksennellu. Pirteä tosin kuin peipponen. Juo hyvin. Tänään kiikutin sitten  päivystykseen. Pika Crp 45, joten ei aihetta lääkitykselle. Huomenna on mentävä heti aamulla muihin verikokeisiin. Listalla mm. verensokeri, keliakiakoe ja pvk. Lääkäri epäili, että saattaa olla ihan vaan viruksen aiheuttamaa mahatautia. Mutta se on kummallista, ettei se meihin muihin ole tarttunut. Yksi päivä saattaa olla, että ei oksenna ja seuraavana on sitten taas päivä, kun ei tiedä kumman pään pyttyyn tunkis ekana. Syöny ei ole  näinä päivinä juurikaan mitään. Eilen söi puolikkaan leipäpalan ja yhden palan Weetabix:a. No aamusta aikaisin alkoikin sitten ripuloimaan ja mahaan koski tosi kovasti.

Lunta on tullu kiitettävästi. Ainakin 10cm sitten eilisen illan. Painavaa oli ryökäle kolata. Onneksi meillä ei ole paljonkaan kolattavaa.

Bobi nauttii lumipallojen perässä juoksemisesta. Ollaan urakalla niitä sille heitelty. Nettakin juoksee muutaman kerran. Kauan ei jaksa, eikä ole järkeä sitä kannustaakaan, kun sitten on lonkat kippeinä.

Bobin tyylinäyte:


Ja Netta:



5 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi kurjalta!Toivottavasti syy oireisiin löytyy...Voimia sinulle <3

    VastaaPoista
  2. Onpas kummaa mahatautia...

    :D hieno koirahyppy :D

    VastaaPoista
  3. Sitä minä oon joskus ihmetelly, mistä sitä tavaraa riittää mahatauvissa vaikkei söis paljon mitään:o

    Jospa se pojan tauti siitä alkaisi selviämään, kun tutkitaan. Tulisi kuntoon ja vatsa paranisi niin hänenkin hypähtelyt olisivat yhtä riemukkaita kuin bobin:)

    VastaaPoista
  4. Kävin tiällä.....yskä,köhä,räkätauti, -oksetus ja paskatus senkus jatkuu.....edellämainitut, yskä köhä räkätauti jo kolomeviikkoo, eikä piätä näkyvissä, -viime mainitut viimeyön riesa, jotenkas tunti mäni unista vessanpönttöön;(

    VastaaPoista
  5. Hih! tuo bobi on kyllä ihastuttava kaveri.niin ketterä.
    parenimista potilaalle ja toivotaan selviää tuohon syy.
    ei ole kiva tuollainen " tauti".
    nettakin kuvissa vilahtaa.ihanan ihana koiruus siellä! :-)
    hyvää aurinkoista kevään jatkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Iloista päivää.