Voi pojan iloa

Musiikkikoulusta soitettiin. Poika A aloittaa rumputunnit ensi viikolla. Kyllä hän sitä odottikin.

Heti alkuun on katkaistava ajatussiivet niiltä, kenties satunnaisesti paikalle osuvilta, jotka ajattelevat, että poika toteuttaa kenties äitinsä unelmaa. Ei toteuta. Olen itse toiminut hanuristinä. Opettanut ja esiintynyt vuosikausia. Tiedän tasan tarkkaan mitä musiikinopiskelu vaatii. Se ei ole vain se näkyvä osa kun esiinnytään jossain. Se vaatii kovaa työtä ja kärsivällisyyttä. Halu musiikinopiskeluun täytyy lähteä itsestä !
Pojan puolesta olen onnellinen. Hän pääsee soittamaan rumpuja opettajan opissa, niin kuin hänen oma tahtonsa on.
Rummut meillä on ollut jo monta kuukautta. Ei mitkään hyvät ja tasokkaat mutta sellaiset, joiden "paukuttelemisesta" näki onko kiinnostus todellista vai kenties hetken huumaa.

Ensimmäinen soittotunti on tiistaina tulevalla viikolla. Sitten saadaan tietää mitkä kapulat on A:lle hyvät, että voidaan ostaa sopivat heti kättelyssä. Vanhoilla rummuilla pärjää alkuun. Omiahan tarvitaan kotona treenatessa. Eharit täytyy ostaa heti. Kuulo täytyy siis suojata. Nuottiviivastovihko on myös kuulema hyvä olla, joten ennen ensi viikkoa on nuo kaksi jälkimmäistä jo hankittava.