keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Uusi vuosi ja uudet silmälasit


Entiset, 2013 kesällä ostetut nasahti rikkisärkipoikki. Tyttären pojan avustuksella. Aavistuksen ketutti. Ilman laseja en nää neuloa, enkä lukea. Onneksi vakuutus on olemassa, joten se korvas osan.

Tykkäsin entisistäni. Aisat Titaniumia. Kevyet, eikä kehyskään tiellä näkökentässä, ns. hengettömät kun olivat. Mutta korjata ei voinut, joten uudet tuli tilalle.

Titanium kapealla kehyksellä. Nyt olen muutaman tunnin totutellut näihin uusiin. Taitaa näihin tottua. Hiukan on kuitenkin aisoja säädettävä. Tuntuu painavan toisen korvan takaa. Annan nyt tekeytyä muutaman päivän ja käyn sitten säädättämässä.



Silmäpaineet oli hiukan koholla ja kun lähisuvussa on glaukoomaa, se tietää sitä, että kevään aikana on kuulema käytävä vielä silmälääkärillä. Nyt kävin siis optikolla. Hän otti silmäpohjista kuvat ja näyttää ne lääkärille. Eipä auta itku markkinoilla. Voi vain toivoa, että paineet asettuvat taas hiukan alemmas.

Hyvää Uutta Vuotta !






1 kommentti:

Kiitos kommentistasi. Iloista päivää.