keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Kesäharrastus



Tommosia pätkylöitä on tullut nakeltua koko kesä. Isäntää aavistuksen ketuttaa, kun ei saa millään minun tikkatuloksia rikki. 40, 41, 42 tulokset on minun nimissä. Hyvin se isäntä perää pitää tuloksilla 37, 38. En ole ihan varma onko heittänyt myös 39.

Näkee kyllä jo tuosta taulusta, että paljon on saanut osumia. Ens kesälle on varmaan ostettava uusi taulu.

Välillä kannustan isäntää kertomalla, että tarkoitus on heittää taulun keskellä olevaan punaiseen pisteeseen, eikä suinkaan taulun ympärillä olevaan punaiseen seinään. Hehe...

Viime viikonloppuna tehtiin jonkin verran syyshommia ulkona. Muutama angervo leikattiin alas ja koivujen pudottamat lehdet läjättiin kasoihin. Jos vaikka huomenna saadaan peräkärry lainaan, niin saadaan vietyä romppeet pois pihasta.

Tällä viikolla on tanssitreenejä kaikkiaan 6 tuntia. 4,5 on hidasta valssia ja 1,5 fuskua. Maanantaina oli treenit ja tänään seuraavat. Maanantaina ei tosin mitään uutta opittu, eikä varmaan tänäänkään, joten odotukset lauantain suhteen on aika korkealla. Tarkoitus ostaa lauantaina myös lopultakin ne uudet tanssikengät molemmille.
Lonkat huutaa hiukan hoosiannaa vielä maanantain jäliltä mutta eikös tuo sillä korjaantune millä on tullutkin.

Tässä pätkä fuskua...kun sen osaa ;)

1 kommentti:

  1. No,nyt minulla on osoitteesi.Tutkailen paremmalla ajalla lisää. :-D.Katosi vuodatuksen myötä osoitteet :-(

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Iloista päivää.