keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kevät tuli keikkuen. Nyt puuttuu enää lumi.

Ensin oli sikamaisen helteisiä päiviä ja nyt piti sitten jo pitkät kalsarit kaivaa kaapista takaisin käyttöön. Onneksi en vielä talvitakkeja pessyt kesäteloille. Melkein voisi nimittäin toppatakin tirvasta niskaansa, kun ulos lähtee. Nyt lämmintä 11 astetta ja tuuli on aika kylmää.

Poika A suoritti ensimmäisen perustutkinnon Musiikkiopistossa lyömäsoittimissa. Sai hyvät palautteet. Opettaja kertoi, ettei sen paremmin voi tutkinto enää mennä. Molemmat nuorimmaiset saivat myös teoriaopinnoissa kurssin suoritettua. E tekee ensimmäisen perussoittotutkinnon ensi keväänä. A oli sitä mieltä, että nyt kun on kerta tullut kaksi kiitettävää peräkkäin ( viime keväänä ja nyt ) niin on sitten aika saada uudet rummut. Hänellä on semmoset... hmm...miten sen nyt sanoisin...harjoittelurummut. Millenium merkkiset ja haaveena olisi saada Ludwig-merkkiset. Tottahan se on, että kyllä niissä on iso ero äänessä ja varmasti ovat myös soitannollisesti huomattavasti paremmat. Tuskin näitä kahta merkkiä voi edes verrata samana päivänä. No, aika näyttää tuleeko ne Ludwikit tähän taloon.

Pojista keskimmäinen, poika P, valmistuu levyseppähitsaajaksi tämän viikon perjantaina. Hän aloitti jo työelämän reilu viikko sitten.

Itelläni on ollut hiukan huolta ja murhetta oman terveyden takia. Toissapäivänä sain pikapikalähetteen kaula-alueen ultraääneen, jossa kävin jo eilen. Imusolmukesyöpä oli suurin huoli. Sitä ei kuitenkaan ultraäänen mukaan ole. Lääkäri sanoi, että uä antaa kyllä niin hyvän kuvan, että siihen voi luottaa. Jossain myllää iso tulehdus. Toistaiseksi ei tiedetä missä. Odottelen omalääkärin yhteydenottoa. Hän tekee päätöksen jatkoista. Nyt menee Somac-lääke kuukauden verran, josko on piilonärästystä, joka tekee palan tunteen kurkkuun. Uä:ssä ei näkynyt mitään möykkyä, joka tuon tunteen selittäisi. Kilpirauhasessa pari pientä kyhmyä mutta nekin normaalirakenteiset, kuten imusolmukkeetkin, vaikka ovatkin jopa 14mm pitkiä !
Aika näyttää... Näillä on mentävä, kun muutakaan ei ole annettu.

3 kommenttia:

  1. voimia sinne <3 nuo oman terveyden jutut tahtoo toisinaan olla huolestuttavia...toivotaan,ettei mitään vakavempaa kuitenkaan löytyisi...

    VastaaPoista
  2. voimia sinne <3 nuo oman terveyden jutut tahtoo toisinaan olla huolestuttavia...toivotaan,ettei mitään vakavempaa kuitenkaan löytyisi...

    VastaaPoista
  3. Voimia toivotaa että kaikki hyvin.Onnea valmistuneille:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Iloista päivää.