tiistai 20. elokuuta 2013

Kylläpä taas

Tänään oli poika A:lla virtsan Flowmittaus. Kiireisempääkin kiireisempi hoitaja pukkas pojan vessaan ja kysyi: " Pissaatko seisaaltaan vai istualtaan?". Poika häkelty ja minä sain suustani ulos: " Istualtaan." Siihen hoitaja: "Miksi?" No, helevetti. Mitä sitten. Itehän se kysy. Totesin vaan, kun poika ei sanaa suustaan saanut: " Koska on siihen tottunut."
Siispä istumaan kummallisen vessanpytyn päälle. Lähinnä muistutti sairaaloissa käytettävää ns. suihkutuolia, jossa oli pieni ämpäri alla. Sen koommin ei hoitaja mitään kertonut vaan poistui vessasta. Poika on jännittäjä ja pyysi, että minä jään kaveriksi. Niinpä jännitti koko pissaamisen ajan, koska pytystä kuului pissasuihkun osuessa metallinen ääni. Kerroin pojalle minkä äkikseltään asiasta tiesin eli ettei kannata jännittää ja pidätellä, antaa mennä vaan. Ääni kuuluu pytystä ja vaikka se onkin kovin erilainen, kuin tavalliselle vessanpytylle pissatessa, se on vaaratonta sorttia.

Pissaaminen kesti siis tovin. Flowmittari piirsi lähes tasaista viivaa lukuunottamatta muutamaa piirtynyttä kumparetta. Tiesin, ettei menny sekään niin kuin Strömsössä. Kun poika oli sitten valmis, töytäsi hoitaja puhelimeen pälpättäen: " Flow on aivan suora. Tämä täytyy katsoa heti. Ei, kun heti tänään." No, siinä se sitten puhelun lopetti ja käski meidät toiseen huoneeseen ja sanoi tekevänsä jäännösvirtsan Ultraäänitutkimuksen. Eipä pojalle sitäkään sen kummemmin kertonut vaan käski vaan pitkäkseen tutkimuspöydälle. Kiskasi pojan housut alas, vilas alapäähän ja pruuttas geelit alamahalle . Olishan se ollut tietysti paljon vaadittu, jos olis pojalle edes muutaman sanan sanonut tutkimuksesta. Olin kyllä jo kotona kertonut miten tutkimus tehdään mutta mielestäni se olisi kuulunut myös tutkimuksen tehneen  hoitajan kertoa, eikä vain suorittaa mittauksiaan. Jäännösvirtsan määrä oli 11ml. Eli se sentään ok.
Pian huoneeseen kaahasi kaksi lääkäriä. Toinen oli leikannut lääkäri ja toinen joku konkarimpi mies, joka sentään jutteli niitä ja näitä A:lle. Kokeili vielä katetrilla virtsaputken, eikä kukaan tietysti sanaakaan siitä pojalle maininnut. Toki voi olla hyväkin mutta toisaalta ei. Kukapa sitä ei säikähtäisi jos aletaan vaan tunkea letkua virtsaputkeen mitään kertomatta. Ohjeeksi saatiin seurata vielä virtsasuihkua eli miten se pissa sieltä tulee. Onko kaari riittävän suuri.
Seuraavaksi kaikki lähti huoneesta yhtä vauhdilla, kuin olivat tulleetkin ja me yhtä hölömistyneenä kuin tähänkin asti seurattiin perästä. Hoitaja puhui jo jollekin huudellen seuraavia asioita, joten pakko oli kysyä: " Mekö saamme lähteä?"

Niin tultiin kotiin, vaikka haavi jäikin hiukan auki.

Huomenna pojalla ompeleiden poisto jalkapäydän päältä. Ne poistaa kouluterveydenhoitaja.

8 kommenttia:

  1. no huh huh,aika tökeröä käytöstä henkilökunnalta...tympeetä tommonen :(

    VastaaPoista
  2. no jo on ollut todellakin tylyä kohtelua ja olis luullut että kertovat lapselle miten asiat hoituu.no toivottavasti pojan asiat menee parempaan päin ja tervehtyy.

    VastaaPoista
  3. NO voihan töttöröö....sanon vaen:(

    VastaaPoista
  4. NO voihan töttöröö....sanon vaen:(

    VastaaPoista
  5. Kurjaa tuommoinen toiminta ettei kerrota, mitä seuraavaksi tapahtuu. :(

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  6. Jumankekka! :Z Olisit Jantta näyttäny takahampaas tollaselle porukalle!!
    Se on lapsen kans lääkärikäynnit niin pienellä pilattu... Pistää vihaks pojan puolesta!

    Ensi kerralla kyllä ko. hoitsulta kysyt sen muropaketin merkkiä, mistä tuollaset pätevyydet saadaan. ;)

    VastaaPoista
  7. Olipa kohtelua, inhottavaa, kun lapselle ei vaivauduta kertomaan mitä tehdään.
    Tulee ihan mieleen takavuosina sairastamani nielutulehdus. En pystynyt puhumaan lainkaan mennessäni lääkäriin, kirjoitin paperille mikä vaivaa ja kukaan hoitohenkilökunnasta ei vaivautunut puhumaan minulle mitään. Eli jos et puhu ei sinullekaan puhuta :( vaikka kuulossa tai ymmärryksessä ei olisikaan vikaa.

    VastaaPoista
  8. Vein jokin aika sitten poikaani hammaslääkäriin. Ja kuinkas ollakaan hänet laitettiin tuoliin istumaan lasit silmillä ja hammaslääkäri sekä hammashoitaja menivät omille koneilleen istumaan. Tätä sitten kesti eikä toki puhuttu mitään eivät edes keskenään, selät lasta kohti. Ajattelin ruveta laulamaan tai tanssimaan, jos ei hiljaisuus lopu... Hammaslääkäri ei ottanut katsekontaktia lainkaan meihin eikä tervehtinyt. Pitkät 8-10 minuuttia olimme hiljaa. Aloittaessaan hml. örähti sentään jotain.

    Tosi törkeä oli tapauksenne.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Iloista päivää.