Simo 6/2006-6.7.2013

Ilmoittelusta johtuen sain lukuisia yhteydenottoja liittyen Simoon. Simo (?) oli ollut kuolleena keskellä pyörätietä lauantai aamulla 6.7. Miten se on sinne joutunut, mitä on tapahtunut, en tiedä. Ajotieltä siihen on matkaa kuitenkin useampi metri ja pientareella on ojakin, joten tuskin on omin avuin pyörätielle päätynyt. Yhden ilmoittajan mukaan takapää oli murskana mutta hän ei kuitenkaan ollut uskaltanut mennä lähemmäs katsomaan. Ajoiko auto niin rajua ylinopeutta ( rajoitus 50km/tunnissa), että kissa lensi kaaressa törmäyksen voimasta?

Ainoa lohtuni on, että tuskin on kitunut.

Lauantaiaamuna levitin pyykkejä narulle noin klo 10-11 välisenä aikana. Kuulin vaimean naukaisun kaksi kertaa. Selkeä mutta hiljainen ääni. Kumartelin kahtelemaan pensaiden alle ja kutuin Simoa hiljaa. Simppa ei vastannut.
Kun sitten tiistai-iltana sain viestiä  lauantain löydöstä, tajusin miksi kuulin äänen. Löytöpaikalle on meiltä noin 100-150m. Ehkä Simo sanoi, että älä mamma sure. ( matkaa niin paljon kuitenkin, että konkreettisesti en olisi voinut Simon ääntä pyörätieltä asti kuulla ) Sen koommin en ole ääntä kuullut. 

*Niin vaikeni ääni tassujen, vaikeni liekki suuren sydämen, jätti surun suuren, valtavan, sisintämme kalvaten.
On poissa katse vihreiden silmien, ei juttele raitapoika aamuisin ja kehräys-sitä kuule en.
Vaan jokainen kaunis muisto, hetki täynnä elämää, kun näitä muistelen en koskaan ilman sua jää.

Toista samanmoista ei ole olemassakaan mitä Simo oli. Simo tuli meille Turusta 10.4.2008. Perheen toinen kissa oli alkanut kohtelemaan Simoa kaltoin ja meille Simo pääsi ainoksi lajinsa edustajaksi.
Simo osasi aukoa ovet ja laatikot. Harrasti öisin esim pyyhekaapin tyhjäämistä, sulkesi nukkumaan vaatekaappiin, tyhjäsi takatassuun vetämällä paperit tietokonepöydän laatikosta. Nukkui talvisin minun ja isännän tyynyjen välissä niin, että perskarvoja sai syleksi aamulla suupielistään. Simo oli kova myös juttelemaan. Vastasi lähes jokaiseen sille esitettyyn kysymykseen naukaisulla. Ei repinyt koskaan huonekaluja, eikä kiipeillyt pöydillä. Osasi käyttää sujuvasti hiekkalaatikkoaan, joka oli aina saatavilla jos raitapoika niin halusi. Tuli syliin, kun siltä tuntui, mahtui tai ei.

Simo laihtui tänä kesänä paljon. Sillähän oli virtsakiviä ja söi viimeiset 4 vuotta liuotusruokaa. Sanimed Antisruvite merkkistä kuivamuonaa. Muu ei edes kelvannut. Talvisin huoli kyllä sikajauhelihaa raakana ja kesäisin pyydyti hiiriä ja myyriä, joilta söi vaan päät. Eläinlääkäri oli erittäin tyytyväinen Simon kuntoon viime kesänä mutta siis tänä kesänä laihtuminen oli tavallista suurempaa muihin kesiin verrattuna. Oliko virtsatiet menossa tukkoon? Neljä vuotta lääkeruoalla on kuitenkin pitkä aika.

No kaikki tämä on nyt jossittelua. Tiesin kyllä, että elinikä jää matalammaksi, kuin se ehken olisi ilman virtsakivivaivaa mutta en uskonu sen päättyvän näin. Toki ulkona vaanii vaarat ja ihteänihän tästä saan vaan syytellä.

Olisin halunnut haudata raitapojan omaan pihaan. Nyt ruumista ei ole. Se oli kadonnut pyörätieltä pariin tuntiin kuulema. Mutta sytytän kynttilän Kassun (dallu) haudan vierelle.

Vihreitä niittyjä sinulle Simo. Olit rakas ja olet sitä edelleen.

Edit 11.7. klo 8.44.
Sain viestiä löytöeläintalosta, jossa on Simon tiedot ja kuvat, ettei pidä vielä luovuttaa. Kesä on hyvä ja kissat voivat tehdä pitkiäkin reissuja.