perjantai 12. heinäkuuta 2013

Ei meinaa riittää usko, eikä toivokaan

Toivon ja en uskalla toivoa, haluan uskoa mutta ei meinaa uskokaan riittää. Simon näköinen kissa oli siis ollut meidän talon kohilla, tien toisella puolen keskellä pyörätietä kuolleena la 6.7. aamulla. Se on kohta, josta Simo kulki päivittäin viiden vuoden ajan. Kotiin matkaa noin 100-150 metriä. Olis niin paljon helpompaa, kun olis päässy ite varmistamaan mutta kun ei päässyt. Ja mihin hävisi kissan ruumis muutamassa tunnissa ( muutama ihminen olisi siirtänyt kissan pois )? Veikö sen jo joku? Oliko se jonkun toisen kissa sittenkin? Miten kissa päätyi keskelle pyörätietä ja miksi? Mitä tapahtui?

Yöt nukun huonosti. 3-4 tuntia ja herään kolmen maissa, enkä saa enää unta. Kuulen, että Simo hyppäs ikkunalaudalle ilmoittaakseen, että haluaa sisälle. Ketään ei kuitenkaan tule, eikä ketään kuitenkaan ole.

Ensimmäiseksi aamulla ja viimeiseksi illalla tarkistan terassin, onko Simo tullut. Simon tuolilla ei ole nukuttu, eikä Simon teltassakaan ole kukaan näköjään käynyt. Vesi ei ole vajunut ulkona varjossa olevasta vesikupista.

Niitin viikatteella takapusikon heinikoita. En löytänyt mitään. Olen kävellyt ja kolunnut pyörätien pientareen, joka on useita metrejä leveä jo useampaan kertaan löytämättä sieltäkään mitään. Ei karvatupsuakaan, ei pantaa, ei yhtään mitään. Kohta minut varmaan korjaa valkotakkiset parempaan talteen.

4 kommenttia:

  1. Niin.. se epävarmuus ja epätietoisuus on pahinta karvakaverin ollessa kateissa... :C

    Vielä täällä silti napottaa peukut pystyssä yks toiveikas :)

    VastaaPoista
  2. Täällä toinen peukuttaja Simon löytymiselle:)

    VastaaPoista
  3. Vielä toivo elää! Voi kun kaikki kääntyisi hyvin!

    VastaaPoista
  4. Välillähän kissat tekevät pitkiäkin retkiä, toivottavasti kyse olisi siitä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Iloista päivää.