maanantai 31. joulukuuta 2012

Mistähän sitä valittas näin vuoden viimeisenä päivänä?

No vaikka siitä, että joillakin vain on helevetin hankalaa lainaamansa rahan takaisinmaksu. On menny jo montakin syyskuuta, jolloin piti loppuvelka kyseisen henkilön maksaa. Eikä taideta olla ainoita odottelijoita. Omituiseksi toiminnan tekee jo se, että kyseisen henkilön entinen vuokranantajakin alko meille lähettelemään viestejä, kun henkilö ei ole maksanut viimeisintä vuokraansa ja on jo pois muuttanutkin aikaa sitten siitä asunnosta. Hitto ! Ei tuo sentään meille kuulune. Eikä muuten oltu ainoita samalla sukunimellä olevat, joille tuo vuokranantaja lähetti viestiä. Hätähän se on tietysti hänelläkin, kun ei rahoja kuulu....syyskuun loppuun mennessä. Mutta kyseinen vuokranantaja on kuulema hullu ! No, hulluhan se tietysti jos rahojensa perään kyselee. Sitten ollaan mekin. Ihan kohta multa vaan loppuu kärsivällisyys ja voi olla, etten pysty olemaan niin hirmuisen korrekti enää siinä kohtaa.  Isäntä on kyllä jo useampaan kertaan kyselly rahan perään mutta vastaukseksi tulee aina vaan joku kuukausi...ja sitä ei oo vielä tullu. Perhana, minä en ilikiäis naamaani näyttää, jos en maksaisi. Vieläpä sukulainen. Mutta niinhän se menee, että se riippuu siitä mihin sen rahansa haluaa käyttää. Voihan sitä vaikka matkustella.... jajajaja...

Vettä on rätkiny pari päivää. Saa lumet kyytiä. Toivottavasti eivät sentään tyystin sula. Alkaa muuten tulemaan taas rapaa lapioittain sisälle. Mukavampi on lumijälet matolla kuin kura.

Vuosi vaihtunee meidän osalta rauhallisesti ystäväperheen luona piipahtaessa. Siellä piipahetaan heti alkuillasta ja tullaan sitten kotiin saunaan. Isot tenavat ovat edelleen reissunpäällä, joten varsin pieneksi on kotijoukot kutistuneet. Poika P. palailee isosiskonsa kyydissä huomenna itä-Suomesta ja tytär J. torstaina keski-Suomesta käyttäen VR:n hyvin toimivia junia hyödykseen.

En ihan neulomatta ole sentään ollut viimeisintäkään viikkoa. Muutamat vauvan sukat olen väkeltänyt lankojen jämistä ja yhdet siililapaset mutasin eilen. Lapasille löytyi jo kotikin.

Televisio päätti lähteä joululomalle lupaa kysymättä jo yli viikko sitten. Uutta odotellaan postin tuomaksi. Taitaa vaan kestää ja kestää. Lie ruuhkautunut hoppuhallikin. Kummallisen vähän aikaa vaan taitaa nykyiset töllöttimet olla yhteistyöhaluisia. Ei menny ku kolme vuotta ja niin vain ei toimi. Virta ei mene päälle. Tai menee mutta vilahtaa vaan ja sammuu. Yhtenä päivänä anto katella ohjelmia ja...tsup...taas läks lomalle. Kai se on vaan väsynyt jouluhössötyksestä mutta valitettavasti löytää ittesä ihan jostain muualta, kuin meidän olohuoneesta uuden tullessa ovesta sisään. Saa sitten lomailla ihan rauhassa. Nuorimmaisia harmittaa aivan vietävästi. Pleikkari  kun on muuten kiellossa, sen saa vasta 1.6. 2013 takaisin mutta joululoman ajan oli pleikkari luvattu käyttöön. Mitenkäs pelaavat, kun ei telkkari toimi. Hehehe...

Sain taas päähäni alkaa lukemaan pitkästä aikaa. Tällä kertaa Lee Child: Linnoitus Löytyi omasta hyllystä. Ostin sen miehelle viime jouluksi. Liekkö ite ees kokonaan lukenut. Alkuun tuntui vaikeaselkoiselta. Kirjassa kerrotaan ainakin kolmen tahon asioita vuorotellen mutta nepäs liittyvätkin toisiinsa. Nyt olen jumissa kirjaan. Viime yönäkin meni aamuyöntunneille lukiessa. Luen siis vain iltaisin.

Turvallista vuodenvaihdetta !

9 kommenttia:

  1. Ikävää tuo ettei lainaamiaan rahoja saa takaisin :( tuntuu, että sukulaiset ne pahimmat onkin...

    Olen lukenut Lee Childia ja pidän hänen kirjoistaan.

    Rauhallista ja idearikasta uutta vuotta 2013!

    VastaaPoista
  2. Hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  3. Tuollainen on kyllä tosi tympeää. Ainakaan ei saa uutta lainaa, kun ei maksa entisiäkään lainoja. Minä olen niin sinisilmäinen, että odotan, että kaikki tekee niinkuin lupaavat. Onneksi en ole vielä pettynyt. Ihanaa Alkavaa Vuotta Sinulle

    VastaaPoista
  4. Hyvää ensi vuotta ja kiitos käynnistä,

    Kyllä mittari raksuttaa, mutta kommenteja ei vain näy,,

    Paula,,

    http://ilta-rusko.vuodatus.net

    VastaaPoista
  5. Hyvää Uutta Vuotta 2013. Onnistumisia ja iloa alkavaan uuteen Vuoteen :)

    VastaaPoista
  6. Outtakos ottanna huomioon, mainihtiko se velekoja vuotta millon mahollisesti maksaa velekasa takasi, sitä kun voipi sillon pitkittee vaikka kuin pitkälle etiä päin, jos vuosiluku jiäpi kertomata;).(no vitsi vitsi, vaikka huonompikkii).
    Vain jospa kuitennii Hyvvee Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  7. Hyvää uutta vuotta vaan täältäkin ja vinkiksi lainan takaisin saantiin, niin vinkaa mahdollisuus muuten päästä nimellään julkisuuteen netin kautta maksamattoaman lainan takia.... :P

    VastaaPoista
  8. ihanaa uutta vuotta teillekin! :)

    VastaaPoista
  9. Heippa ja kiva kun olit löytänyt blogiini!
    Kirjojen lukeminen on kyllä kivaa puuhaa. Mulla aina yöpöydällä joku kirja kesken ja luen vain iltaisin lasten mentyä nukkumaan. Ei ole oikein mahdollista tuo lukemiseen keskittyminen muuten.. ;D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Iloista päivää.