sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Karviais-marenkipiirakka


150 g margariinia
1 dl sokeria
3 keltuaista
1/2 dl perunajauhoja
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria

1/4 dl vettä
5 dl karviaisia
1 dl sokeria

3 valkuaista
4 rkl tomusokeria

Keitä karviaisia vedessä 15 minuutin ajan. Lisää sokeri vähitellen.
Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään, ja lisää ne viimeiseksi taikinaan. Levitä taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 200-asteisen uunin alatasolla noin 15 minuuttia.
Levitä karviaishillo puolikypsälle pohjalle. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon tomusokeria koko ajan vatkaten. Lusikoi hillon päälle marenkia. Laita piiras uuniin keskitasolle ja paista vielä noin viisi minuuttia, kunnes marenki saa hieman väriä.


Ohje on suora kopio. Linkki piirakan nimessä.
Karviaishillo ei minun makuuni mutta kertansa syöhän sitä. Semmonen kirpakan makuinen, vaikka laitoin sokeria ohjeessa olevan määrän.


4 kommenttia:

  1. On niin herkullisen näköinen, että vesi herahti jo kielelle.

    VastaaPoista
  2. Harmi kun supi-koirat tai jänikset söivät kaikki karviaiset. Olisin nuuten kokeillut tuota, on niin syötävän herkullisen näköinen.

    VastaaPoista
  3. Jo kolomas sivu tämän istunnon aikana missä on herkut laitettu esille, noh, kaipaahan tässä jo jälkkäriä;) Hyvän näköstä piirasta:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Iloista päivää.