torstai 13. syyskuuta 2012

Karkulainen

Netta on nyt muutamia kertoja päättänyt lähteä maailmaa avartamaan. Ei se kauaksi mene mutta silti. Eilen sorkkasin kukkaa amppeliin ja kehvelin kukkanaluslautanen ei halunnut olla sitä aikaa yksin amppelissa, että olisin kerennyt pläjäyttää kukkapurkin sille kaveriksi. Lautanen kimposi pois amppelista ja tietysti tuhannen päreeksi, lasinen kun oli. Netta ilmeisesti säikähti sitä, koska luikahti ovesta ulos, eikä jäänyt omalle pihamaalle, jossa se siis yleensä on. Huutelin ja huutelin. Ei tullu. Meni noin 30 minuuttia, kun mies oli tulossa ruokatunnille. Oli tavannu Netan viereiseltä kadulta pyörätieltä istumasta. Siinä se oli tönöttäny kaikessa rauhassa. Isäntä oli käskeny sen kotiin ja niinpä koira jolkutteli auton vierellä mukisematta. Lieneekö Netta jääny koululaisia odottelemaan. Tiijäppä tuota.

Netan kuva on noin vuoden takaa. Näyttää kauheen surkeeta naamaa =)

Väinö-kani on alkanut viihtymään sisällä. Ei enää murjota. Ihmettelen vaan sen pissamääriä. Vuorokaudessa pissaa vessa-astian purut aivan läpi märiksi. Yleensä on kestäny pari vrk. Täytyy seurata tilannetta, onko tilapäistä vai onko jotain tapahtumassa.

Väinö ulkohäkissään.

Ps. Jalat ei kippeytynyt yhtään maanantaisella tanssikurssilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Iloista päivää.