tiistai 7. elokuuta 2012

Leena Lehtolainen: Viimeinen kesäyö

Siinä viimeisin luettu kirja. Luin ns. pitkin hampain. Kirja sisältää lyhyitä novelleja.
Tänään otan silmälasit mukaan kirjastoon, että nään lukea mitä kirja pitää sisällään. En halua toista hutia heti perään. Muuta sanottavaa ei tuosta kirjasta sitten olekaan.

Luvun alla Väinö Linna: Tuntematon sotilas. Ilmeisesti sisäinen sivistysaukko on paikattava. Tykkään kirjasta.  Kyllä se vaan on parempi, kuin elokuva.

2 kommenttia:

  1. Minä myös luen aika paljon. Huonoa kirjaa on todella raskasta lukea ja minulla kun on tapana lukea kirja alusta loppuun, oli miten huono ja tylsä tahansa.

    Harvemmin tulee kirjastossa käytyä. Yleensä luen kirjoja bookcrossingin kautta.

    Nyt luettavana on Johanna Hulkon Jostakin kotoisin ja ainakin puoleen väliin saakka on ollut mukavan jouhevaa luettavaa. Suosittelen, jos et ole jo lukenut.

    VastaaPoista
  2. Olen kans sitä mieltä että kirja on yleensä parempo kuin sen perusteella tehty elokuva. Olen lukenut noita Vallander-kirjoja (en nyt muista kirjoittajaa) ja yrittänyt elokuvinakin katsoa, mutta se jälkimmäinen ei onnistu. Ne on kuin pahoinpitelis kirjan tekstiä.
    Nykyisin tykkään lukea keskiaikaista elämää käsittelevää kirjallisuutta, oli se sitten faktaa tai fiktiota.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Iloista päivää.