tiistai 26. kesäkuuta 2012

Voi ruippana

Tytön ruippanampi kissa alko oksentelemaan. Tänään likka vei sen pieneläinklinikalle, jossa kissa lykättiin tiputukseen ja otetiin rtg. Suolistossa näky joku laajentunut alue, josta oli sanottu, että se on joko kaasua ( pieru ei löytänyt reikää ) tai ulostetta, joka ei tule pois syystä tai toisesta.
Sanoin tytölle, että jos ei virkoa tiputuksen voimasta niin sitten varautuu siihen, että kissalle annetaan eutanasia. Se kissa on tosi pieni vuoden vanha narttu. Oli vain 6vk kun emosta vierottivat. Tyttö sai todellisen iän selville eläinlääkärireissulla, kun kissalle tuli heti silmätulehdus. No en tiijä eikö menny perille vai eikö raaskinu päästää kissaa vihreimmille niityille mutta nyt on kissa sitten leikattu. Sillä oli haimatulehdus, munasarjatulehdus, suolitukos ja vielä joku hiivatin viruskin. Lasku 320€ !! Että sillä viisiin. 
Tokeneeko Hulta-kissa nyt sitten elävien kirjoihin ja kansiin, se jää nähtäväksi. 

Kohta se joku alkaa naputtamaan, että miksi olis pitäny antaa eutanasia. Siinnäpähän naputtaa. Minun kanta on se, että kun sillä kissalla ei ole muutenkaan kaikki alunperinkään ollu ihan paikallaan niin miksi antaa sen kärsiä enempää. Järki kerjätessäkin.
Toivotaan nyt, että kissa paranee, eikä eläinlääkärireissuja tarvii tehä. Niitä on silmätulehdusten ja korvatulehdusten takia tehty jo monia ja nyt vielä tämä siihen päälle.

Haimatulehdushan on tarttuva. Nyt on seurattava Helmi-kissan vointia ja vastottainhan Hulta oli meillä, joten meidän Simo-kissaa on myös seurattava. Haimatulehdukseen tehoaa onneksi antibiootti.

4 kommenttia:

  1. Olipa pienellä vaivoja kerrakseen, voi raukkaa. Toivotaan että paranee eikä ole tartuttanut muita kissoja. Minusta on uskomatonta, että kissoja ja koiria luovutetaan aivan liian nuorina. Joka ei halua hoitaa pentuja, steriloi aikuiset eläimet!

    VastaaPoista
  2. Olisiko Tytölle tullut sama kun meille silloin joskus (leikkauksen hinta-arvio 1500e, meni 2000e) mutta ei vaan PYSTYNYT sanomaan, että lopetetaan... Nyt kun Muru tuli tappelusta kotiin, niin sanoin isännälle, että jos ei "tavallisella" ell-käynnillä tokene, niin se on siinä. Vieläkään en ole saanut maksettua kokonaan sitä leikkaustakaan...

    VastaaPoista
  3. Se on kallista touhua, tuo pien-eläinten lääkäri hoito. Meidän Patu-koira käytettiin nyt rokotuksilla (2 x ) ja yksi emä-koiran verikoe oli vielä maksamatta, niin lasku oli yli 170 €. Joten ei niitä huvikseen lääkärille kiikuta, kaikenlisäksi matkaakin lähimpään lekuriin on 30 km. Toivottavasti Hulta toipuu ettei ihan harakoille maksut menneet.

    VastaaPoista
  4. Kaikilla meillä on omat mielipiteemme :)
    Ei meiän Janellakaan ollut kuin 2 vaihtoehtoa, joko löytää koti, jossa muita eläimiä ei ole tai lopettaa se. Kuulostaa kylmältä, mut eihän kissa itsekään voi nauttia olostaan, jos jatkuvasti on kipeänä. Sterssasi meidän muista elukoista ja kehitti aina uudestaan ja uudestaan virtsatulehduksen. Käytin sitä vuoden aikana el.lääkärissä 15 kertaa ja kissaa ei saatu parannettua.

    Sit joku idiootti viestii mulle eikö pennut ole veronalaista ansiota ? Meillä kun oli just pennut ja kateellinen siellä asiaa tivas. Eipä kukaan mieti mitkä kulut tästä eläintenhoidosta koituu, ja jos on kasvattaja, niitä pentuja nyt on tarkoituskin teettää. En ole tavannut yhtään kasvattajaa, joka antais pentunsa ilmatteks pois, ettei vain hyötyisi mitään.
    Vähän sama kuin tekee käsitöitä joka ilta ja sit menee torille jakamaan ne ilmatteksi...Pitää eläinten kasvatuksessakin laittaa omalle työllekin hinta vai itekseenkö ne hiekat vaihtuu ja ruokaa tulee kippoon.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Iloista päivää.