keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Dymista on hyvä kaveri

Taas piti aloittaa Dymista ( nenäsuihke ) kuuri. Ensin oli kurkku kipeä pari päivää. Se ei ollu mitenkään raastinrautamainen mutta kipeä kumminkin. Nyt on taas poskiontelot tukkoset ja lima valuu nieluun mutta niistämällä ei tule mitään. Dymista on lääke, jolla yleensä saan poskiontelot kuosiin, enkä tarvi muuta lääkekuuria syöksyä hakemaan. Mietin tuota kurkkukipua, että voi tietysti olla Pulmicortistakin. En joka kerta muista / kerkiä suuta huuhtomaan kyseisen inhalaation jälkeen, joten siinä voi olla syy mutta poskionteloita se ei sentään viene tukkoon.
Kevät on muutenkin syvältä. Astma ottaa ihan uusia ulottuvuuksia. Onneksi täällä eilen putsasivat tiet talvisen hiekoituksen osalta. Ehkä hiukan vähämmän nousee katupölyä.

Sää on tuulinen, joten pesin pari peittoa ja vein ulos kuivumaan. Jatkuis nyt vaan pari päivää sää samanlaisena, niin kerkeisin pestä ja eritoten kuivattaa kaikki peitot samaan hötäkkään. Nyt niihin tulee ulkona raikas tuoksu. Samaa ei voi sanoa kesällä. Sillon ne tuoksuvat... ei kun haisevat ihan hiekkaiselle, vaikka eivät hiekan kanssa olekaan missään tekemisissä.

Tänään on tanssitreenit ja torstaina on tarkoitus mennä kuntosalille. Kävin testaamassa laitteet viime viikolla. Vaikutti ihan hyvälle. Yritän saada lihaksia hiukka kuntoon, jos vaikka ruoto pysyis paremmin suorassa. Reisilihakset on ihan ok mutta muut ovatkin sitten piilolihaksia. Ne jos löytäisin...

2 kommenttia:

  1. Kommentoin kummiskin vaikkei sieltä päin tuu mitään ;(
    Meillä ei katu-, eikä tiepölyt haitanne vielä pitkään, pitkään aikaan lunt on siksi verta paljon ja lisää tuli maanantain-tiistain aikana....kaikki sen minkä aiemmin paineli kasaan.

    VastaaPoista
  2. Kokeilen taas kommentoida, kun aikaisemmin ei näkynyt mitään. Täällä meillä päin on vielä aivan täys talvi. Ei haittaa mitkään katupölyt sun muut pölyt. Oikeasti astmaatikolla on varmasti kohta vaikeat olot. Hyvää jatkoa sinne etelään.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Iloista päivää.