keskiviikko 7. elokuuta 2013

Neljän hampaan poisto

Poika A:n hammasremontti jatkuu. Maanantaina poistivat 2 hammasta ( ylhäältä nrot 3 ja 4 ) ja tänään taas kaksi mutta toiselta puolen yläleukaa. Eli neljä hammasta on nyt pois. Tämä siksi, että pysyvät tulis edes hiukka parempaan asentoon jo valmiiksi mutta näyttää pahasti siltä, että vasemman puolen kolmonen tulee ainakin miten sattuu, koska maitohampaan juuri oli " sulanut " vain toiselta reunaltaa ja toinen reuna juuresta oli todella pitkä. Olisi  kuulema kestänyt iät ja ajat ennen kuin hammas olisi luonnollisesti irronnut.
Hampaan pintoja hioivat myös tänään mutta sitä vielä jatketaan lokakuussa. Tänään laittoivat uudet renkaat ylätakahampaisiin ja siitä kitalaen kautta kiskon eli takahampaasta takahampaaseen. En edes ymmärrä mitä se vaikuttaa mutta kai se suurentaa kaarta jotenkin.

Seuraava käynti on siis lokakuussa. Pari kuvaakin olisi mutta taidan jättää ne laittamatta.

5 kommenttia:

  1. On se kummaa miten osalle tuo hammasrivistön muodostuminen takkuilee ja toisille syntyy ihan automaattisesti kaunis rivistö. Mutta se on hyvä että nykyisin osataan korjata ja ohjata näitä juttuja. Kun kärsivällisesti jaksaa hoidot niin palkkioksi on kaunis hymy.

    VastaaPoista
  2. onneksi nykyään on lasten hammashoito hyvä ja poikasi saa kauniin hammasrivistön.

    VastaaPoista
  3. Hampaiden ympärillä olevat renkaat ainakin minulla suurensivat hiukan hampaiden välejä, en muista mitä asentoa kaikki muut korjasivat (vuosien hammasremontti teini-iässä)

    VastaaPoista
  4. Hampaiden ympärillä olevat renkaat ainakin minulla suurensivat hiukan hampaiden välejä, en muista mitä asentoa kaikki muut korjasivat (vuosien hammasremontti teini-iässä)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Iloista päivää.