torstai 6. kesäkuuta 2013

Häkkyrät kuivumaan

Poika A sai tänään luvan hammaskirurgilta, että niskaveto voidaan lopettaa. Tosin se on vaan väliaikainen helpotus mutkikkaassa hammasremontissa.
Elokuun alussa poistetaan ylhäältä molemmin puolin hampaat nro 3 ja 4 eli ojalan laskuopin mukaan yhteensä 4 hammasta. Sen jälkeen laitetaan samantien joku kisko. Mikäli oikein ymmärsin se on ikään kuin metallilanka, joka kiinnitetään takahampaissa jo nyt oleviin renkaisiin. Mitä sen jälkeen, en vielä tiedä.
Huulivirhe on edelleen eli alahuuli ei meinaa yltää kiinni ylähuuleen muuten kuin puol väkisin pitämällä. Ei siis lompsaha "paikalleen" itekseen niin kuin muilla vaan pojan täytyy laittaa se tarkoituksella ja harkiten. Hampaiden oikominen auttanee asiaan mutta hammaskirurgi käski sitä opetella.


Poika E pääsi oikomis pälkähästä ainakin toistaiseksi. Häneltä puuttuu ylhäältä hammas nro 2 mutta sille ei tehdä mitään. Keskiviiva on siis vintassa mutta koska siinä ei ole kuin kosmeettinen haitta, annetaan asian olla ainakin toistaiseksi. Mitään koloja osittainen hampaattomuus ei ole siis aiheuttanut vaan olemassa olevat hampaat ovat siirtyneet niin, ettei kakkosen puuttumista edes huomaa, jos ei tajua varta vasten kiinnittää siihen huomioa.

1 kommentti:

  1. Siskoltani katkesi (tapaturmassa) toinen etuhammas alle kouluikäisenä. Lääkäri poisti juurenkin ja asia jäi silleen. Tapahtumasta on nyt noin 55 vuotta ja aukkoa ei huomaa lainkaan. Oli jo rautahammas kyseessä ja tais tyttö tosin olla jo koulussakin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Iloista päivää.