keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Hyväki veto

Kahtelin kyseisen kilipailun jatkotoimenpiteitä. Äänestys on siis menossa finalisteista eli ketä sinne sitten pääsee ja myös voittajan äänestää lukijat eli ei mitään tuomaritoimintaa sen kummemmin ole. No, nyt kun mukana kilpailussa on julkisuuden henkilö, joka mitä ilmeisemmin haluaakin pysyä julkisuuden henkilönä, on peli sikäli mielestäni pelattu. Aika veto kyseiseltä lehdeltä. Eipähän ole kellään saumoja. Henkilö on sen verran tunnettu, että kalastaa äänet kotiin jo pelkästään sen takia, vaikka ite ei tikkua ristiin laittaisikaan. Järkevää toimintaa lehdeltä. Miksi sitten edes järjestää koko kilpailua, kun lopputuolos on selvillä ennen kuin mitään on vielä edes aloitettu? Haloo !

Voihan tämä kirjoitukseni olla herkkänä hetkenä töiden jälkeen kirjoitettu mutta onko? Vai ketuttaako ihan vaan muiden kilpailijoiden puolesta? Miettiköön sitä jokainen tahollaan. Mielestäni kilpailijoiden tulisi olla samalla lähtöviivalla. Toisille maailma on epäreilu ja jotkut ovat näemmä syntyneet kultalusikka....No, enpä sano missä.

Ei mulla muuta.

Äänestykseen tästä.

2 kommenttia:

  1. Onhan se ilikeetä jos julkkikset kisailevat tavallisten kilpailijoiden kanssa samassa sakissa. Nehän ne sitten äänet kalastaa. Toivotaan että n:o 9 saa äänivyöryn.

    VastaaPoista
  2. Moikkelis.
    Minä oon vissiin niin tyhmä, etten tunnistanut tosta rivistä yhtään julkisuuden henkilöä... :O(
    Mutta löysinpä näemmä minäkin tännen sinun blogiisi vihdoin jostain kautta....Vuodatuksessa aikoinaan lueskelin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Iloista päivää.