sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Pakkanen paukkuu

Tykkään kun on lunta mutta ettei ihan valittamatta menis, niin -5 astetta riittäisi. Tällä hetkellä ( klo 20.20 ) mittari näyttää -19.6 astetta. Melekosen kylymä siis. Ei menny pojatkaan tänään ulos.

Nettaa ( vanha koira ) ei pakkanen haittaa. Sillä on miltei aina kuuma. Bobin varpaat ovat tänään kärsineet krampista jo pelkästään omalla pihalla piipahtamisen tiimoilta. Väinö-kani on ollut laiska. Haistaneeko sekin pakkasen, vaikka on turvallisesti sisätiloissa. Ei halunnut, ei sitten houkuttelemallakaan tulla häkistään jaloittelemaan, vaikka yleensä suorastaan rynnii ulos, kun vaan luukun avaa.

Pinkkiä lankaa odotellessa tein musta/valkoiset säärystimet. Tilaus sekin.


Vaikka onkin sunnuntai, siivosin olohuoneen. Ensin pyyhin kostealla lattian niin, että liina oli lastaan laitettu. Kun laittia oli sitten kuiva, näkyi rannut lattiapinnassa, joten ei muuta kuin kontaten pyyhkimään uudestaan. Jestas sentään miten paskanen lattia voi olla ! Vai oliskohan kannattanut ottaa pesuliinaksi jokin muu kuin valkoinen mikrokuituliina? Ei olis näyttäny niin likaiselta liinakaan. En ymmärrä miten yläkertaan voi kantautua niin hitosti likaa, kun en koirien kanssa siellä juurikaan ole koko syksynä ollut.  Onneksi on harmaa lattia. Voi ees joskus huijata itteesä ja muita. ;)

Tulevalla viikolla peruskoululaisilla on perjantai vapaa. Toivottavasti muillakin.

6 kommenttia:

  1. Sitä se on, kun ajattekemati alkaa siivoamaan, koko päivä siihen sitten menee. :P

    VastaaPoista
  2. Ehkä huomenna lisää...eipä taija nykysin "piijasta" ennee olla apuva siivoomiseen....hyvä kun pystyssä pyssyy hetken;(

    VastaaPoista
  3. niinpä,pakkasta piisaa vaan ku tulis luntaki...ei ois niin onka olo sisällä:(

    VastaaPoista
  4. Jee, lunta ja pakkasta! :) Minä tykkään, kun pakkasella tuo aurinkokin usein näyttäytyy!

    VastaaPoista
  5. Noista tilauksista kannattais hirveästi huudella, iskee verottaja pian kimppuun =D
    T : kokemusta on

    VastaaPoista
  6. Jos kahdeksan euron takia iskee verottaja kimppuun, niin antaa tulla vaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Iloista päivää.