lauantai 11. elokuuta 2012

Zoolandia 10.8.2012

Koulu alkaa ensi viikolla, joten oli aika viimesen kesäretken. Suuntasimme Zoolandiaan.

Parasta oli kuulema mönkkärit.



Ja toisen sijan vei soutelu pienellä tekolammella, jonka suurin syvyys oli tuskin 50cm enempää mutta oikein oli hyvä soudella poikien mielestä :)


Eläimiä oli loppujen lopuksi melko niukasti, joka on tosin ymmärrettävää. Onhan paikkakin pieni.

Tässä muutamia otoksia. Kaikkia kuvia en siis tänne lado ;)

Alligaattori, joka leikki suunnilleen kuollutta, makasi lämpölamppujen alla. Toinen oli matalassa vesialtaassa ja välillä nosteli päätään vedenpinnan yläpuolelle. Näille oli myös ulospääsy nurmikolle.


Silmälasikaimaani. Myös näitä oli kaksi.


Seltopusikki, joka on lisko ei käärme.


Teksasin kalkkarokäärme. YÖKS... Onneksi se kahteli vaan tuolta korinsa uumenissa. Käytiin vielä uudestaan matelijat kahtomassa ja sillon tämä iljetys oli siirtynyt terraarion hiekalle.


Tässä yksi kilpikonnista. Näitä oli muutamia ja asuivat suht isossa terraariossa jossa oli kaksikin sopivaista uimapaikkaa.


Hiilikonna asusti kahden suuren iguaanin kanssa samassa isossa terraariossa. Hyvin näytti yhteiselo sujuvan.


Pehmytkuorikilpikonna. Se asustaa vedessä. Näitä oli kaksi samassa akvaariossa. Mielestäni akvaario oli heille liian pieni. Kuvassa oleva on näistä kahdesta konnasta pienempi. Toisella oli verestävä haava kaulassa. Nahistelivat koko sen ajan, kun heitä seurasin.


Kaneja asui kahdessa tämmösessä "huoneessa".


Oli myös: Riikinkukkoja 3 ukkoa ja yksi akka, jolla oli kaksi tipua vahdittavanaan. 3 strutsia, jotka ahderasti pyöräyttelivät munia hiekkakentälle. Lampaita, hevosia, poni, aaseja, hirvi, emu, liskoja, käärmeitä jne.
Lapsille oli pomppulinnoja ja joitakin härveleitä + mönkkörit ja polkuautot.
Ihan käymisen arvonen paikka, joskin epäilen tokko tuolla saisi esim kahta päivää kulumaan. Ehkä meidän pojat ovat siihen jo hieman liian "vanhoja".

Tässä linkki, jossa kerrotaan kyseisestä paikasta.

HUOM ! Moni asia on muuttunut tuon linkin takana olevan kertomuksen jälkeen. Mutta tuosta saa jonkilaisen käsityksen paikasta. Ainakin paremman, kuin minun sepustuksesta ;)


4 kommenttia:

  1. Kivassa paikassa olettekin käyneet. Siellä on näkemistä ja kokemista lapsille ja aikuisille .)

    VastaaPoista
  2. Mukava retki loman lopuksi...Varmasti näkemisen arvoinen paikka:)

    VastaaPoista
  3. Minä olen käynyt joskus ala-asteella tuolla :) ja rehellisesti, luulin, ettei paikkaa enää edes ole!!

    VastaaPoista
  4. Kivalta kuulostaa teidän reissu. Täällä pohjoisessa koulut alkoi jo torstaina.Koulukkaille mukavaa ja turvallista koulutietä.Hyvää elokuun jatkoa kaikille. Mullakin maananataina "firma" kutsuu.....:(

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Iloista päivää.