sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Hellettä pukkaa

Kuuma on ku helevetissä. Eilen tuli ukkonenkin niin äkkiä, että hyvä ku sisälle kerettiin. Pitemmän kaavan mukaan juttu meni näin:

Ensimmäisen kerran 12 vuoteen saatiin päähämme isännän kanssa, että lähetäänpä paikalliseen kuppilaan karaokeen. No suihkuun, hynttyyt niskaan, kengät jalakaan ja käveltiin. Matkaa ei kyllä oo ku noin kilometri. Vain kuinkas kävikään. Paskat mittään karaokea ollu. Niinpä hörpättiin yhet lasilliset ja käveltiin takas kotiin.
Lotrattiin veet ulkopaljuun, joka on vanha kylpyamme ja sinne rojahettiin. Ihan kahestaan joo, vaikka ollaankin enemmän tai vähemmän Saimaan norpan ellei sitten Ryhävalaan mallisia. Olikin mukavaa ensimmäiset kolme minuuttia. Ei ees itikoita riesana mutta alkopa satelemaan vettä ja eipä siinnä kissaa isomman elukan nimeä kerenny sanoa, kun etäämpänä lävähteli jo ensimmäiset salamat. Muutama minuutti ja ukkonen jyristeli jo melekein kattopeltejä kumistellen. Siispä perseet ylös paljusta...hyvä ku ylös pääsin, onhan paljun pohja aika liukas ja sisälle. Samantien jytis oikein kunnolla ja vettä tuli ku esterivainoon persiistä. Että semmonen reissu.

Nyt on lämmintä ulkona 25.7 ja mittari on varjossa. Ei jaksa eviään justi heiluttaa. Josta tulikin mieleeni, että on se perseen syvimmän suolen mutkasta nuo jotkut fb ryhmät. Ylläpitäjät poistelee mielivaltaisesti porukkaa , jos pärstä ei miellytä tai satut vaikka kuulumaan johonkin toiseen vastaavaan ryhmään. Paskaa jaksetaan jauhaa leukapielet kipeinä ja joka asiasta väännetään vääntämällä riitaa. Miten helvetissä ihmiset on niin riidanhalusia? Voi elämä ja sen sivuseikat.

Ja liljathan ne kukkii ja silleen...

( kuvat suurenee klikkaamalla )



5 kommenttia:

  1. Sainpahan taas nauraa sun jutulles:) viikon päästä sama täällä, mutta ei kiitos ukkosta....

    VastaaPoista
  2. Huoh, kyllä ihan kamalan kuuma ja tämä kosteus. Illalla alkoi jytisemään ja yön ukkosti (ei kovin lähelä tosin) ja nyt on ahdistavaa olla. No, kesään mahtuu montaa säätä.

    Välillä huvittuneena seuraan eri ryhmien "tappelua" fb:ssä. Miten jaksaakin.

    VastaaPoista
  3. Moikka..
    olen kanssasi sammoo mieltä siitä että ja kun minä vitsailen ja nauran niin ottavat todesta, sitten vielä, kymmenien vuosien päästä vedetään herne palkoineen nokkaansa, ja muka aletaan ,,,v,,,tu vihotella, kun olen sanonut niin ja näin,, en edes muistanut sitä mitä olin sanonut..
    olit aiemmin kirjoitellut uskosta, sama täällä, muka ollaan jonkin laisii lahko saarnaajia ja sitten kun sanon älä minulle saarnaa, niin sese vasta, tällä uskovaisella palkoja hengittää sieraimiinsa,,

    http://pulinatpois.vuodatus.net/
    PAULIINA

    VastaaPoista
  4. Voi harmi, että teidän rentoutus yrityksenne meni aivan pieleen....Se on vain joskus niin, että aina ja kaikki menee päin mäntyä.Mutta, mutta yrittäkäähän pian uudestaan.

    VastaaPoista
  5. Vaikka teillä olikin harmia kyllikseen. Niin tuota vuodatustasi oli kiva lukea :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Iloista päivää.