lauantai 4. helmikuuta 2012

Nyt tämä on kyllä syvältä

Monelta oon nyt kyselly mutta kukaan ei tunnu tietävän missä on vika tämän sivupohjan suhteen. Ärrrsytyttää. Edelleen se vanha pohja kummittelee uuden sivupohjan päällä. Eli tässä keskilaatikossa mihin näitä tekstejä kirjoitan, ei pitäisi olla punertava pohja. Se tulee siitä vanhasta, työkaluilla muokatusta pohjasta.

Ehkä maanantaina tulee oman koneen mokkula. Ainakin se on eilen lähteny postin matkaan. Loppuu tämä lasten koneiden mokkuloiden lainaaminen. 

Tänä aamuna pakkasta -25, joten Simo-kissakin oli sitä mieltä, ettei passaa ulos mennä. Saattais pissa jäätyä matkalle. Niinpä vessalaatikolle, joka sillä on käytössä pakkaskausina. Mukavaa, kun se osaa käydä laatikolla talvisin. Ei kuseksi nurkkiin. Eilen, kun pakkasta oli -22, sykäs käydä ulkona. Muuten sillä on menny päivät nukkuessa ja leikkiessä. Tarkistin tänään Simon pissan värin silmämääräisesti, kun kerta siihen oli mahdollisuus. Simolla on virtsatiekivitaipumus ja on ollu jo useamman vuoden antistruviteruoalla. Sillä on pärjänny moitteettomasti, eikä verivirtsaisuutta ole ollut sen koommnin, kun siirtyi oikeanlaiselle ruoalle. Kesäisin syö lisäksi luomuruokaa ulkoa ja talvella huolii jonkin verran raakaa sikajauhelihaa. Esim kalaa ei suuhunsa pistä oli se sitten rakka, keitettyä, paistettua, fileerattua. Hänen ruokansa sisältää kylläkin lohta. Viime keväänä käytin Simon rokotuksella ja eläinlääkäri kehui niin Simon hampaita kuin muutenkin kuntoa. Simo on iso. Painaa reilusti yli 6kg mutta ei ole kuulema lihava vaan lihaksikas. Vähänkös rintaani röyhistelin. On kuitenkin kysymys ns. sairaasta kissasta ja kaikki oli niin hyvin kuin vain voi olla.

Bobi (kääpiöpinseri) kävi aamulla ulkona tossut jalassa. Hänellä kramppaa varpaat pakkasilla mutta tossut jalassa onnistuu ilman kramppeja pikainen visiitti. Nettaa ei nämäkään pakkaset hetkauta. Se vaan toljailee ulkona kaikessa rauhassa. Mutta onneksi ollaan menossa kevättä kohti.

Käsityörintamalla on menossa Rose Mohairia ja tänään aloitin siihen rinnalle pitsineuletossut, joiden ohje mulla tietenkin on kateissa. Jos joku pääsee Novitan sivuilta hakemaan tämän (linkki on tuossa Iso Gnun sivulla) ja saisi sen läväytettyä sähköpostiini, olisin enemmän kuin suunnattoman iloinen. Multa on siis hukassa se pitsineuleen kaavio ! Minulla ei ole tunnuksia Novitaan -vielä. Yritin tilata Novitan lehen taas vaihteeksi - nettisivujen kautta. No ei onnistunut niin kuin ei onnistunut kaksi vuotta sittenkään. Laitoin tilauksen sähköpostitse mutta vielä ei ole vahvistusta kuulunut. Kaipa siinäkin aikansa menee.

Auto on piuhannokassa. Toivottavasti muistan irroittaa lämmittimen johon, enkä lähe niin kuin muutamia vuosia sitten. En ees huomannu, että lähin seinälaudat natisten, kunnes tulin kottiin takas. Huomasin, että katos vaan ku lämmittimen piuha on keskellä tietä. Heh...siinnä sitten äkkiä tutkailemaan onko konepellin alla kaikki palikat irti. Ei ollu. Oli sillosessa autossa naisvarustus ja johtoa riittävästi kiepillä konepellin alla. Ei hajonnu mikään. Nykyisin, jos auto on lämmittimessä, on auton tuulilasilla katuharja :D Ehkä sitten tajuan, että jotain pitää ottaa pois, jos ei piuhaa nii ainakin harja.

Mukavaa viikonloppua.

2 kommenttia:

  1. Löysinpäs sinut taasen! Jossain vaiheessa olit kai salasanan takana, kun en saanut blogiasi auki. No, nyt aion taas seurailla postauksiasi. Minulla on Novita-klubin tunnukset.

    VastaaPoista
  2. En vaan nyt löydä ihan suoraan tuota ohjetta ja nyt just ei malta etsiä. Pakko lähteä ruoanlaittoon!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Iloista päivää.