keskiviikko 27. elokuuta 2014

Mietinnässä

Olen täs jo pitemmän aikaa pohtinut, että josko lopetan tyystin blogin kirjoittamisen. Johan tätä on tullut lähes 10 vuotta pidettyä. Tai no ei tätä mutta kun laskee mukaan edellisen ja ns. alkuperäisen blogini vuodatuksessa, vuodatuksen hyvinä aikoina, on pian mittarissa täysi kymppi.

Nykyisin kaikilla tuntuu aika menevän enemmän fb:n puolella, kuin blogeja lukien / kirjoittaen. Enkä itekkään ole kovin aktiivinen ollut kommentoimaan blogikirjoituksia.

Fb on oma maailmansa. Siellä louskutetaan leukoja toisille tämän tästä. Olen huomannut, että naisvaltaiset ryhmät ovat ihan pahimmasta päästä. Siinä mielessä on kyllä harmi, ettei ihmisiä enää blogit kiinnosta. Hyvinä vanhoina aikoina blogeissa käytiin mielenkiintoisia keskusteluaja. Toki saattoi tulla väittelyjäkin mutta mitä sitten. Ne eivät olleet samalla tasolla tukkanuottasilla keskusteluja, kuin fb:a, jossa poikiintuu paljon myös erilaisia syytteitä. Milloin kunnianloukkauksesta ja milloin mistäkin. Blogeissa tahtoo olla niin, että jos nyt joku satunnainen ohikulkija lukaseekin, niin kommentti jää ainakin laittamatta, vaikke se kovin suuria ponnisteluja vaadikaan.

Toisaalta taas blogini toimii minulle tietyllä tavalla muistikirjana. Niin, että lopettaako vai ei? Siinäpä kysymys.

Asiasta aasinkorvaan: Helicobakteerilääkekuuri on nyt syöty. Jäljelle jäi hitommoinen mahakipu ja jatkoksi tuli räkätauti ! Ehkä minä vielä tämän selätän. Ensimmäistä kertaa kuukausiin tunnen näläntunnetta ! Olen tosin päättänyt olla "opettelematta " syömään, kun olen juuri oppinut olemaan syömättä. No, en kai nyt ihan mutta kovin vähällä ravinnolla kuitenkin. Painoa on lähtenyt vain noin 10 kg, ehkä karvan verran vajaat. Liikunnan puute tehnee osansa. Ei ole ollut voimia lenkkeillä. Syyskuussa alkaa taas tanssikurssit. Jospa sitä sinne jo jaksaisi lähteä.

4 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista!

    Mä en ole koskaan facebookissa ollut. ;)

    Koen blogiharrastuksen sopivan itselleni. :)

    VastaaPoista
  2. Käyn täällä aina kun olet päivittänyt. Ikävä kyllä olen vaan tosi huono kommentoija. Itse päivitän kaikki käsityöni omaan blogiini... vaikka julkaisen niistä facebookissakin kuvat...

    VastaaPoista
  3. Älä nyt lähde blogista mihinkään, ei se Face korvaa tätä lainkaan. Minä piipahdan aina tsekkaamassa Facen puolelta parhaat kähinät ja ihmisten vuodatukset. Ihmetyttää, miten henk.koht. asioita siellä jaksetaan päivästä päivään puida. Tänne blogiin voi kirjoittaa omasta näkökulmastaan mielenkiintoisista tapahtumista ja asioista. Leppoisampaa tekstittelyä kuin Facen huomionhakuisuus. Ja monet - niinkuin minäkin - käy lukaisemassa blogeja mutta jättää jostakin syystä kommentoimatta. Tiedän omasta kohdastani, että kommentit rikastuttavat ja innostavat uusiin postauksiin.
    Pysy kanavalla!

    VastaaPoista
  4. Ka tiijäppä tuota :) Botteja käy ainakin riittävästi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Iloista päivää.